Monthly Archives: March 2014

Jauhelihaa siivuina

Vielä yksi tarina turkulaisen kalatiskin kyljestä.

Minulla oli takana vain kourallinen työpäiviä ja olin juuri oppinut erottamaan ahvenen siiasta. Edellisilta oli kavereiden kanssa mennyt pitkäksi ja olo ei muutenkaan ollut mitenkään kehumisen arvoinen kun tiskille asteli kiireisen oloinen asiakas.

Asiakas: Päivää!
Minä: No hyvää päivää. Mitä teille saisi olla?
Asiakas: Teillähän oli tänään jauheliha tarjoukessa eikö vain?
Minä: Kyllä vain – sitä löytyy täältä. Paljonko saisi olla?
Asiakas: Ottaisin sitä kiitos seitsemän palaa siivuina.

Löi hetken aikaa tyhjää ja ajattelin että nyt en kyllä ymmärrä – joko minä olen ihan pihalla tai asiakas on idiootti.

Minä: Anteeksi nyt en ymmärrä. Mitä teille saisi olla?
Asiakas: Hyvin tuohtuneena. Minähän juuri sanoin – ettekö kuulleet vai ettekö ymmärrä – s-e-i-t-s-e-m-ä-n palaa siivuina!

Mietin että johtuuko tämä väsymyksestäni vai mistä on kyse. Päätän olla kysymättä uudestaan ja antaa asiakkaalle mitä hän haluaa. Vedän kumihanskat käteeni, otan jauhelihaa käteen ja taputtelen siitä ison palleron. Leikkaan veitsellä seitsemän palaa jauhelihaa, paketoin ne asianmukaisesti ja ojennan käärön asiakkaalle.

Minä: Kas tässä olkaa hyvä. Seitsemän siivua jauhelihaa. Saako vielä olla jotain muuta?
Asiakas: Ei kiitos. Tämä riittää tällä kertaa.

Nahkiaisia työpaikalla?

Nahkiainen on ympyräsuisiin kuuluva leuaton kala, joka nousee loppukesällä tai syksyllä merestä jokiin kutemaan. Minulle nahkiaiset ovat aikakone ja mielikuva, jotka vievät minut 1990 -luvun alkuun, tarkalleen vuosiin 1993 ja 1994.

Olin tuolloin parikymppinen pojankloppi, joka tiesi kaikesta kaiken ja vierasti erityisen paljon kompensaatiomalleja, jotka eivät olleet suoraan kytketty suhteelliseen performanssiin, Olin kumpanakin vuotena onnellisesti töissä Turussa, ensin Manhattanilla ja sitten Paalupaikalla, palvellen vaativia asiakkaita liha-ja kalatiskin takana.

Työ oli antoisaa ja vaativaa asiakaspalvelutyötä ja erityisiä onnistumisen elämyksiä tuli siitä että opin fileoimaan tehokkaasti ja taitavasti kaloja ja tunnistamaan erilaisia lihoja. Näistä taidoista on ollut paljon iloa työelämän ulkopuolella. Työkaverit olivat mukavia ja pääosin minua paljon kokeneempia. Lämmöllä muistan erityisesti Hannun ja Sirpan, jotka kädestä pitäen opastivat kerran jos toisen miten se kala vedellään fileiksi tilanteessa, jossa terävä veitsi oli jo halkaissut lohen ruodon.

Kauppa kävi. Asiakasvirta oli suuri ja vakioasiakkaita – kuten Jukka Koivu – oli paljon. Osalle asiakkaista liha- ja kalatiski oli kirkon kaltainen kohtaamispaikka, jonne tultiin valittelemaan elämän epäoikeudenmukaisuutta ja jos sattui olemaan huono päivä, niin palauttamaan täysin tuore kala ihan vaan siitä ilosta että se tuntui asiakkaasta mukavalta.

Omat työkaverini olivat minua paljon kokeneempia ja olleet kaupan alalla pidempään. Niinpä heidän tuntipalkkansa oli ihan jotain muuta mitä omani. Aluksi tämä oli minulle ok, mutta melko nopeasti huomasin että olin varsin taitava kuuntelemaan ihmisten murheita ja myymään heille aktiiviseti paljon enemmän mitä he alunperin olivat tulleet tiskiltä ostamaan. Tilanne alkoi ärsyttämään minua.

On ihan selvää että jos olisin käynyt pyytämässä lisää palkkaa, niin palkankorotuksen sijasta olisin saanut potkut. En myöskään halunnut palvella asiakkaita yhtään huonommin kuin mitä osasin. Ratkaisu oli lopulta aika helppo. Leikkeletiskissä oli erilaisia leikkeleitä, joiden kilohinta oli kohdillaan. Sieltä löytyi myös savustettuja nahkiaisia, joiden kappalehinta tuolloin oli 4,95 mk / nahkiainen. Aina kun palkkaero kokeneempiin työntekijöihin kalvoi mieltä, kävin pilke silmäkulmassa nappaamassa suuhuni kympin edestä pari nahkiaista.

Pääosalla työpaikoista on sama tilanne, mutta nahkiaiset usein puuttuvat.