There will always be someone better than you

I was recently asked to deliver a keynote to a group of entrepreneurs and startup people who were gathered at Boost Turku to both celebrate and understand failure in the context of building startups from the ground zero. As usual, I didn’t practice as I am not a professional speaker and can’t spend time to rehearse or plan my occasional and rare speaking engagements.

I began by defining what I personally think a failure is. I define a failure as a vital and the most basic unit of learning new things, walking uncharted paths and understanding on the world around and inside us. In order to fail, a clear objective or goal needs to be defined. Failure is also highly perceptional against the goals and expectations set by yourself, people around you, peers here and there, and the society as a whole. Failure is more an event and thus time-bounded rather than an ongoing state. For instance, if one sets his goals to die at some point in time, it is for sure that the goal will be achieved. A perception of one’s failure has lot to do with one’s own world view as well as the culture of the surrounding society. Culture change takes generations but internal world view can be changed faster though even that is super difficult.

From this philosophical beginning I moved 15 years back in time when I was the first time CEO in a Turku based Viola Systems. I made countless mistakes. I also surrounded myself with people that I thought to have been best in their own disciplines. Naturally, I didn’t have knowledge and experience to actually evaluate or quantify their true level or expertise and leaned more on the perceived brand value.

Regardless I compared my own abilities against the best person in my universe in each particular dimension. And guess what? I always came second. For a perfectionist and super competitive and obsessioned person like me, it didn’t feel that great at all. In many of these dimensions, like financial engineering back then, I wasn’t even mediocre. So, then what?

It is crucial that a CEO is not too hard at herself because that will serve no purpose. Being too hard on oneself has an ability to destroy a person’s mental and physical health forever. I guess it is Mårten Mickos who has said or quoted someone else that learn to forgive yourself – every day before you fall down to sleep. It is a crucial advice to be followed. There will always be someone better than you. Do not over compete. Make mistakes. Forgive.

I gave the field of medical research, or research in general, as an example of where a series of failures builds a path to success. A researcher first sets a specific and clear goal that will serve as an anchor point against which success will be measured. Then researcher starts identifying alternative experiments, prioritizes them and starts conducting research. The first, second or even one hundredth experiment may not take the researcher any closer to the set goal, but after each experiment something is always learnt: namely, that the experiments taken were not the right paths. At some point, occasionally, a path to success will be found but almost never this path is the first taken.

The same thing with any startup. They set a goal they go after at, and then rigorously and more or less systematically while applying creativity go and test assumptions through experiments.

I ended my small and minuscule contribution to the Day of Failure by quoting Esther Dyson, an angel investor I have had an opportunity to work with and a person I greatly admire in terms of integrity and intellect:

“Always make new mistakes”. That really sums up everything!

Kaupunki Limited Partnerina VC -rahastossa?

Olen tässä viime aikoina pohtinut (muutaman liikennevalojen kohdalla) useammasta kuin yhdestä syystä näitä kaupunkivetoisia VC -rahastoja. Alla synteesi.

1. Sellaisia ei pitäisi alunperinkään olla Suomen kaltaisessa maassa, jossa hyviä aihioita ei tahdo riittää edes maan sisällä saati yksittäisen kaupungin.

2. Jos kuitenkin kaikesta huolimatta oman alueen yrityksiä halutaan tukea (sehän on mahdollista ja laillista) vähän enemmän, niin seuraavat mallit ehkä suoraviivaisimpia.

a) Automaatti. Ei mitään arviointeja vaan 100% matching enkelien euroille johonkin rajaan x asti. Yksi henkilö käsittelemään juttuja. Ei sitten minkäänlaista valvontaa PwC tilintarkastajan lisäksi.

b) Täysi sijoitusvapaus VC -tiimille. Sen lisäksi jostain muusta kaupungin budjetista palkataan yksi “hankevirtakäsittelijä”, joka toimii paikallisen opiskelijayrittäjäyhdistyksen tiloissa / yhteydessä ja käsittelee kaikki alueelliset hakemukset. Joka viikko / kuukausi VC tiimin kaupunkia eniten rakastavin jäsen käy hankevirtakäsittelijän priorisoimat 10 parasta hanketta läpi ja jos uskaltaa, niin esittelee niistä yhden VC -tiimille.

Monet kaupungit pohtivat miten oman alueen yrityksiä olisi mahdollista auttaa, ja yksi keino on oman VC -rahaston perustaminen ja erinäisten erityisoikeuksien vaatiminen, joiden perimmäisenä tarkoituksena on vauhdittaa paikallisten yritysten kasvua, houkutella uusia yrityksiä paikkakunnalle ja tietysti myös poliitikoiden osalta tehdä jotakin, jotta näyttää siltä että tehdään jotakin vakavalle asialle: työllisyydelle ja yrityskasvulle.

Kaupunki voi kyllä olla ihan hyvä LP arms length periaatteella ihan vastaavalla tavalla kun korporaatio, viime aikoina erityisesti pankit, corporate venture capitalissa. Siinä keskeistä on se että olipa sitten kyseessä pankki tai kaupunki, niin VC tiimille on annettava täysi vapaus tehdä sijoituksia ilman mitään rajoituksia parhaan tuoton ja myös vaikutuksen takaamiseksi.

On epäviisasta rajata miltään osin VC:n toimintavapauksia, josta seuraa että ei ole mahdollista tarjota rahoitusta markkinaehtoisesti, josta edelleen seuraa että ei pääse sijoittajaksi parhaisiin keiseihin, josta edelleen seuraa heikompi tuotto.

Hyvät ideat ovat vähissä

On paljon puhetta siitä että idealla ei ole merkitystä. Tai että hyviä ideoita olisi paljon kaduilla kuljeksimassa. Se on minusta kovin kummallinen ja taatusti epätosi ajatus.

Kaikki lähtee mahdollisuudesta. Onko markkinan koko useita kymmeniä miljardeja? Kenties vain miljardi? Tai enintään satoja miljoonia vai vieläkin pienempi? Miksi juuri minun yritykseni voisi saada tuosta miljardien markkinasta merkittävän osuuden? Voiko kasvu tapahtua nopeasti vai kuluuko tähän vuosisata aikaa?

Merkittävä osa ideoista on pieniä tai hyvin pieniä. Kokonaismarkkina ehkä on riittävän kokoinen, mutta relevantti tuotemarkkina on sitten jo selvästi pienempi ja siellä etenemisessä on usein merkittäviä hidasteita.

Jotta olisi mahdollisuus kasvaa markkinoita nopeammin, tarvitaan lähes aina juju. Aivan. Juju. Tuote-, bisnesmalli-, ja go-to-market -ihminen, joka rakentaa tuotteen, joka voidaan markkinoida kilpailevia tuotteita parempana, tarjota markkinoille tavoilla, joilla maksimoidaan asiakashankintanopeus ja liiketoimintamallilla, jossa syntyy toistuvaa kassavirtaa. Harvalla firmalla on juju tarpeeksi hanskassa.

Jos vaikka löytyisikin riittävän iso markkina ja tiimi kykenisi kehittämään jujun, jolla saadaan määritettyä kiinnostava tuote, seuraava ideaan liittyvä haaste, josta homma joskus jää kiinni, on monetisaatio. Kenellä on paras kyky rahastaa luotu lisäarvo? Minne kontrollipisteet ajan yli siirtyvät?

Hyvä idea on sellainen, jonka varaan tuntuisi uskottavalta vuosikymmenen aikana rakentaa 100 miljoonan euron liiketoiminta. Erinomainen idea on miljardin arvoinen idea, joka joko skaalautuu nopeasti Supercellin kaltaisesti puhtaasti digitaalisessa maailmassa tai vaihtoehtoisesti on keksitty jotain aidosti mullistavaa tai ratkaistaan ison mittakaavan ongelma pidemmällä toteutusaikajänteellä.

Kuinka monta hyvää ideaa sinä kohtaat elämäsi aikana?

photo

Are you a sissy or not?

Getting things done is not about finding excuses why certain targets (this time) were not met. It is all about delivering results and doing whatever it takes to deliver the results. In the above picture I have illustrated three dimensions that profile people; and which I believe to be key in a high performance individual that always delivers. I do understand that there are many other factors in play but these are the core dimensions I wanted to discuss this time.

Let’s start with the clock speed of an individual as a measure of how fast her brain works overall and how quickly it connects previously disconnected dots. This is a pretty obvious dimension; the faster your processor works, the less time is needed for you to spend time on understanding things and structure of what and how; new things become familiar very quickly. The downside of a really fast processor is that most human beings appear to be really, really stupid while they are not stupid but you are simply much faster.

Then, let’s move onto a personal drive. You can have a really fast processor but no drive and will to go through the wall at all or just a minimal amount. A drive, which partly stems from motivation, is a highly personal feature. Some people are very intense while others are … not.

And finally, and most importantly, we come down to a super important dimension that strongly differentiates people from one another; their ability to stand and tolerate conflicts. Oftentimes when you need to get things done quickly; some tree cutting is always ahead: you need to make quick decisions (that not everybody is happy with but would rather continue analysis to get more comprehensive understanding of the ****ing whole); you need to make unrealistic demands from people who have families; and in a few critical situations you need to optimize short-term (to get an important thing done) in favor of keeping and nurturing an important personal relationship.

The ability to tolerate conflict is as defining feature as one’s clock speed. You can’t increase clock speed. And most people are not very good at making decisions that put them into conflict with other people.

That’s all for now folks. Good enough for a writing while drinking my Saturday afternoon coffee.

Parhaat Käytännöt: Negatiivinen Oma Pääoma Kasvuyhtiössä?

Aika usein (= käytännössä aina) aikaisen vaiheen kasvuyhtiön hallituksen jäsen kohtaa tilanteen, jossa yhtiön oma pääoma on negatiivinen. Miten tällöin tulisi toimia?

Sinällään jonkun kellon tulisi pääkopassa soida, koska oman pääoman muuttuminen negatiiviseksi on olennainen hetki sekä yritykselle että sen hallituksen jäsenille ajatellen vastuukysymyksiä. Voidaan tiivistetysti ja vähän yksinkertaistaen todeta, että jos yhtiö sen jälkeen kun OPO on painunut negatiiviseksi jättää laskuja ja pakollisia maksuja kuten veroja maksamatta, niin jokainen hallituksen jäsen vastaa näistä yhtiön vastuista kuin omistaan.

Jos taas tehdään kaupparekisteriin välittömästi ilmoitus negatiivisesta OPO:sta, säilyvät yhtiön vastuut yhtiön vastuina eivätkä valu sen hallituksen jäsenille. Mitkä ovat sitten toimintavaihtoehdot ylläkuvatussa tilanteessa?

1. Tehdään välittömästi kaupparekisteri-ilmoitus. Huh sentään; ei ole enää minun ongelmani.
2. Ei välitetä negatiivisesta OPO:sta ollenkaan vaan ajatellaan että kyllä tämä tästä vielä suttaantuu; murehditaan nyt ennemmin kassan riittävyyttä ja muita juttuja ja palataan tähän kysymykseen tilinpäätöksen yhteydessä kun kirjanpitäjä siitä huomauttaa.
3. Suhtaudutaan asiaan sen vaatimalla vakavuudella mutta ei höntyillä.

Mitä tämä viimeinen vakavasti vaan ei höntyillen sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa suomeksi seuraavia asioita.

1. Kirjataan luonnollisesti hallituksen pöytäkirjaan että oma pääoma on painunut pakkaselle ja että hallitus seuraa asiaa tarkasti; ja edelleen syystä X uskoo tilanteen korjaantuvan lähiaikoina.
2. X ei voi olla oikeastaan mitään muuta kuin rahoituskierros tai asiakasrahoituksella tapahtuva tuloksen tekeminen; jos ne ovat oikeasti realistisia, niin homma roger.
3. Lähiaikoina perustuu oikeustapauksiin ja tarkoittaa kauppaoikeuden professori Seppo Villan mukaan sitä että n. 3-4kk aikana. Jos siis hallituksella on käsitys että tilanteeseen on tulossa korjaus 3-4kk sisällä; tätä muutosta voidaan jäädä odottamaan. Ja puhtaasti omana mielipiteenäni totean että jos ollaan koko ajan lähempänä rahoituskierroksen klousaamista ja pakolliset maksut on hoidettu ja tilanteen kehittyminen kirjattu jokaiseen hallituksen pöytäkirjaan, niin varsin turvallisilla vesillä ollaan.
4. Juniorijuristeille ja kirjanpitäjille ja kokemattomille hallituksen jäsenille pitää vielä joka kerta erikseen muistutella ja todistella että kaupparekkari-ilmoitusta ei todellakaan tarvitse (ja usein ei ole järkevääkään) tehdä heti kun ollaan pakkasella jos on syytä perustellusti olettaa että tilanne tuon 3-4kk aikana saadaan käännettyä.

Suomessa tehdään varmaan ihan valtava määrä täysin tarpeettomia oman pääoman pakkaselle-painumis-merkintöjä hätiköiden ja edelleen näihin tulevia korjausilmoituksia. Näin on tietenkin turvallisempaa; jos ei ole hyvää visibiliteettiä mitä yhtiössä tapahtuu.

Mitä mieltä?

jauhelihaa siivuina

Jauhelihaa siivuina

Vielä yksi tarina turkulaisen kalatiskin kyljestä.

Minulla oli takana vain kourallinen työpäiviä ja olin juuri oppinut erottamaan ahvenen siiasta. Edellisilta oli kavereiden kanssa mennyt pitkäksi ja olo ei muutenkaan ollut mitenkään kehumisen arvoinen kun tiskille asteli kiireisen oloinen asiakas.

Asiakas: Päivää!
Minä: No hyvää päivää. Mitä teille saisi olla?
Asiakas: Teillähän oli tänään jauheliha tarjoukessa eikö vain?
Minä: Kyllä vain – sitä löytyy täältä. Paljonko saisi olla?
Asiakas: Ottaisin sitä kiitos seitsemän palaa siivuina.

Löi hetken aikaa tyhjää ja ajattelin että nyt en kyllä ymmärrä – joko minä olen ihan pihalla tai asiakas on idiootti.

Minä: Anteeksi nyt en ymmärrä. Mitä teille saisi olla?
Asiakas: Hyvin tuohtuneena. Minähän juuri sanoin – ettekö kuulleet vai ettekö ymmärrä – s-e-i-t-s-e-m-ä-n palaa siivuina!

Mietin että johtuuko tämä väsymyksestäni vai mistä on kyse. Päätän olla kysymättä uudestaan ja antaa asiakkaalle mitä hän haluaa. Vedän kumihanskat käteeni, otan jauhelihaa käteen ja taputtelen siitä ison palleron. Leikkaan veitsellä seitsemän palaa jauhelihaa, paketoin ne asianmukaisesti ja ojennan käärön asiakkaalle.

Minä: Kas tässä olkaa hyvä. Seitsemän siivua jauhelihaa. Saako vielä olla jotain muuta?
Asiakas: Ei kiitos. Tämä riittää tällä kertaa.

nahkiaisia_tyopaikalla_featured

Nahkiaisia työpaikalla?

Nahkiainen on ympyräsuisiin kuuluva leuaton kala, joka nousee loppukesällä tai syksyllä merestä jokiin kutemaan. Minulle nahkiaiset ovat aikakone ja mielikuva, jotka vievät minut 1990 -luvun alkuun, tarkalleen vuosiin 1993 ja 1994.

Olin tuolloin parikymppinen pojankloppi, joka tiesi kaikesta kaiken ja vierasti erityisen paljon kompensaatiomalleja, jotka eivät olleet suoraan kytketty suhteelliseen performanssiin, Olin kumpanakin vuotena onnellisesti töissä Turussa, ensin Manhattanilla ja sitten Paalupaikalla, palvellen vaativia asiakkaita liha-ja kalatiskin takana.

Työ oli antoisaa ja vaativaa asiakaspalvelutyötä ja erityisiä onnistumisen elämyksiä tuli siitä että opin fileoimaan tehokkaasti ja taitavasti kaloja ja tunnistamaan erilaisia lihoja. Näistä taidoista on ollut paljon iloa työelämän ulkopuolella. Työkaverit olivat mukavia ja pääosin minua paljon kokeneempia. Lämmöllä muistan erityisesti Hannun ja Sirpan, jotka kädestä pitäen opastivat kerran jos toisen miten se kala vedellään fileiksi tilanteessa, jossa terävä veitsi oli jo halkaissut lohen ruodon.

Kauppa kävi. Asiakasvirta oli suuri ja vakioasiakkaita – kuten Jukka Koivu – oli paljon. Osalle asiakkaista liha- ja kalatiski oli kirkon kaltainen kohtaamispaikka, jonne tultiin valittelemaan elämän epäoikeudenmukaisuutta ja jos sattui olemaan huono päivä, niin palauttamaan täysin tuore kala ihan vaan siitä ilosta että se tuntui asiakkaasta mukavalta.

Omat työkaverini olivat minua paljon kokeneempia ja olleet kaupan alalla pidempään. Niinpä heidän tuntipalkkansa oli ihan jotain muuta mitä omani. Aluksi tämä oli minulle ok, mutta melko nopeasti huomasin että olin varsin taitava kuuntelemaan ihmisten murheita ja myymään heille aktiiviseti paljon enemmän mitä he alunperin olivat tulleet tiskiltä ostamaan. Tilanne alkoi ärsyttämään minua.

On ihan selvää että jos olisin käynyt pyytämässä lisää palkkaa, niin palkankorotuksen sijasta olisin saanut potkut. En myöskään halunnut palvella asiakkaita yhtään huonommin kuin mitä osasin. Ratkaisu oli lopulta aika helppo. Leikkeletiskissä oli erilaisia leikkeleitä, joiden kilohinta oli kohdillaan. Sieltä löytyi myös savustettuja nahkiaisia, joiden kappalehinta tuolloin oli 4,95 mk / nahkiainen. Aina kun palkkaero kokeneempiin työntekijöihin kalvoi mieltä, kävin pilke silmäkulmassa nappaamassa suuhuni kympin edestä pari nahkiaista.

Pääosalla työpaikoista on sama tilanne, mutta nahkiaiset usein puuttuvat.